Henkinen helvetti. / Toiminnallinen taivas.

"No mutta sehän on sun oma henkinen helvettisi."

Ainakin meidän kaveriporukassa erittäinkin kuultu lause. Ei kuulu mulle, ei oo mun ongelma.
Taas mielessä herää liuta miksimiksimiksi-kysymyksiä, mutta kaipa se on vain todettava, että niistä ei oikeastaan ole niin paljoa hyötyä (ainakaan tällä lukijamäärällä, joka taitaa olla yhdestä viiteen tällä hetkellä.) ainakaan muuten kuin stimulanttina jossain tulvaisuuden potentiaalisessa keskustelussa, jossa voin sitten referoida itseäni.

Mutta takaisin asiaan.

Itse olen ainakin huomannut sen, että vaikka en olekkaan pää-sääntöisesti tekijä-tyyppinen ihminen, saan silti parhaat kiksit juuri tekemisestä. Toisinsanoen, kaipa se luova työ on minua varten. Ja siten päädyin tänne, Vantaan kaupungin kulttuuri, vapaa-aika ja asukastoiminta-puulaakiin istumaan. Ollut hiton hieno viikko työn puolesta. Ei oikeastaan tunnu edes työltä, ainoastaan tekemiseltä. (Ja tällähän käytetään työaikaa hyödyksi siten, että saadaan lisää kirjoituskokemusta tulevia tekstejä varten.)

Kylläpäs tuo aivo nyt harhailee. Ehkäpä minulla ei ollut muuta sanottavaa kuin se, että nyt rupeaa olemaan kaikki aika hyvin.

Heipä hei, rakkaat ihmiset. Tämä ei tosissaankaan ole mikään paska meme, vaan kutsu vaikuttamaan asioihin. Olen tässä jo hyvän aikaa vittuuntunut rakkaan valtiomme toimiin tämän maan tärkeintä voimavaraa, nuoria, kohtaan. Kukaan ei suojele, kukaan ei oikeastaan edes välitä. No, vanhemmillehan voi mennä valittamaan jos elämä potkii päähän, mutta eivät hekään (todennäköisesti) kovin korkeassa asemassa olevia poliitikkoja ole, jolloin he siihen asiaan voisivat vaikuttaa.

Siksipä saattaisi olla meidän aikamme ottaa asiat omiin pikku kätösiimme. Mikään ei tunnu toimivan, mutta kaikilla on jotain sanottavaa. Kukaan ei vain kuuntele yksittäistä ihmistä. Ratkaisu? Yhdistyminen.

Olen perustamassa nuorille jonkinlaista keskusliittoa, jonka tarkoituksena olisi nuorten olojen kehittäminen. Nuoret ovat ehdottomasti tärkein voimavara mitä maassa voi olla. Sehän on kuitenkin seuraava työtätekevä sukupolvi. Mutta tuntuu että tämä sukupolvi ei juuri pysty tekemään mitään, koska vanhemmat järjestelmät pelaavat ihmiset niin totaaliseen paitsioon, että mitään ei tapahdu, millään rintamalla. Olot vain kurjenevat, kun rahaa ei saa, ruokaa ei saa. Osalla teistä on lapsi, joka vie uskomattoman paljon voimavaroja, huomiota ja ruokaa. Kuinka paljon teitä autetaan?

Lähtökohtana ovat Suomessa syntyneet nuoret, jotka ovat ilman maahanmuuttaja-statusta, koska näillä on jo valmiiksi äärettömän suuri tukiverkosto, joka oman maan kansalaisilta puuttuu. Miksi näin? En tässä pyri mihinkään etniseen erotteluun, mutta sen on valitettavasti jo tehnyt valtio asettamalla maahanmuuttajat omien kansalaisten yläpuolelle. En ole henkilökohtaisesti mitenkään rasistinen, mutta kovasti näyttäisi siltä, että heillä menee paremmin tällähetkellä kuin meillä.

Nuorten veroprosentit ovat kohtuuttomia, esim. työmarkkinatuessa 20% (Yli 40h viikossa töitä n. 4€ tuntipalkalla, käteen n. 512€ / kk josta 20% veroja vielä pois. Tällainen käsittely vain johtaa harmaan talouden aloille, jossa palkansaanti ei ole varmaa, mutta verojenkanto-into on vielä pienempi. Pakko on siis antaa paljon vähästä, kun taas suuremman luokan päättäjät tuskin edes muistavat miltä tuntuu nähdä nälkää. Itse joudun laskemaan rahojani koko ajan, joudun mahdollisesti ottamaan velkaa, joka taas johtaa itsessään kierteeseen, tästä kasvaa stressiä. Ja olen jumalauta vasta 19, melkein lapsi vielä.

Nuorilla pitäisi olla mielestäni erillinen verohelpoitus joka on tietenkin sidonnainen tuloihin. Eli jos tienaat kuin aikuinen, maksat veroa kuin aikuinen. Jos tienaat kuin koululainen, maksat veroa mielellään 0%. Ei ole kuitenkaan niin suuri verotettava kansanjoukko että tuntuisi juurikaan missään.

Mutta missä tuki nuorten mielenterveystyölle? Joskus nuori haluaa vain puhua jonkun kokeneemman aikuisen kanssa, edes kerran, vaikka edes tunnin. Mahdollisuutta ei tarjota, iskee masennus, eikä vieläkään pääse oikeaan hoitoon. Itsemurha / omien tekojen kautta kuoleminen on yleisin kuolinsyy vieläkin nuorten keskuudessa.

Tässäpä muutamia itse listaamiani pointteja toiminnasta johon haluaisin puuttua ja jota tässä lähdettäisiin lähtökohtaisesti parantamaan.

Tarvitsen vähintään 20 ihmistä, että tämä hanke onnistuu. Tai edes syntyy. Jos koet pienintäkään mielenkiintoa, ota yhteyttä, keskustelen asiasta mielelläni. Jos olet samaa mieltä omista pointeistani, lisää toki omasi sekaan. Tai lähetä minulle, koostan nyt esituslistaa muutamalle kansanedustajalle jonka tapaan. Kerro toki myös kaverille.

Kuinka pitkään haluamme antaa Kelan potkia itseämme päähän?

Kuinka kauan aiomme kuunnella vielä kavereitamme, jotka kertovat viikoittain kertomuksia siitä, kuinka heillä on raskasta ja vaikeaa, kuinaka elämänhalu hiipuu pikku hiljaa?

Kuinka monta kaveria joiden elämä pättyy metron kiskoilla? Pullon kaulaan? Pilleripurkkiin? Saksiin? Aukiviillettyihin ranteisiin?

Minä olen vakavissani. Ole sinäkin.

Jarno Sarhamaa / JarSar@perfectsound.com

Huomenta / Sanoista tekoihin / Tajunnanvirtaa.

Tuntuupa taas heränneeltä.

Siitä on melkein kaksi vuotta kun olen viimeksi tänne kirjoittanut mitään, ja se on eittämättä hieman hämmentävää lukea mitä kaikkea täällä nyt oikeastaan sitten oli. Pääasiassa äärivasemmistolaisen / vihreän nuoren toisinajattelijan marmatusta maailmaa vastaan, mutta kuitenkin, olihan minulla noissa asioissa ihan vinha pointti. Ainakin suurimman osan ajasta. Toisaalta, eipä nyt voi sanoa juurikaan olevansa sama ihminen, vaikka väitinkin tuossa aikaisemmin, ettei ihmiset muutu. Voin sanoa suoraan kasvaneeni sen verran, että voin todeta ihmisten muuttuvan. Chuck Palahniukin sanoin: "I am not real. I am just the sum of all the people I have met."

Ympäristö muokkaa meitä jatkuvasti.

Mielenkiintoista huomata, kuinka paljon muistutan opettajaa nykyään. Tai ainakin tekstieni perusteella näyttää siltä, että haluan kovasti selittää ihmisille, mikä maailmassa on vikana ja mitä maailmassa oikeastaan tapahtuu. Selitystä selitystä selitystä.

No, toisaalta se on aina tiedetty, että olen huomattavasti enemmän ajattelija ja puhuja kuin tekijä. Sanoista tekoihin on joskus liian pitkä matka.

Mutta miten onkaan elämäni muuttunut tuon Come Clean avautumisen jälkeen.

Hmm..

No, teille jotka ette sitä jo tiedä, Tyttö oli, ja Tyttö meni. Kuinka yllättävää.

Näin puolitoista vuotta myöhemmin on vasta seuraava suhde käynnissä, joten ei ihan liikaa ole kiirettä pidetty. Työpaikkoja, koulutuspaikkoja, kaikkea tätä on ollut ja mennyt. Ei ihan liikaa ole siis pysytty paikoillaankaan. Kummallista miten tämä elämä heittelee. Pitääpä varmaan ruveta pitämään jotain kahden vuoden välein päivitettävää blogia, johon sitten voi kaiken vuodattaa.

Tänään olen töissä, kello on noin puoli kaksitoista. Minun pitäisi kai tehdä jotain, mutta eipä oikeastaan kiinnosta, kun tässä nyt tätäkin kirjoittelen. Miksi näin? Luin myös erittäin loistavaa blogia koko aamun oikeastaan, (löytyy osoitteesta: takkirauta.blogspot.com, suosittelen lämpimästi kaikille.) ja se sitten sai ajattelemaan taas ihmisen perusluontoa.

Esimerkkinä tämä kysymys jota mietin ensimmäisiä kertoja n. kolme vuotta sitten, ja olen sitä siitä asti enemmän tai vähemmän muhitellut, on kysymys siitä, mikä on ihmisen ensimmäinen ajatus?

Kun kuitenkin, kaikki ajatukset on johdettavissa toimintoihin ympäristössä. (En pidä tomaatista koska (Insert aikaisempi epämiellyttävä kokemus) Entä mikä on tämä pohja? Kun kaikkeen mitä teemme, voidaan suoraan johtaa ajatuksiimme. Esimerkkinä se, etten juo enää nykyään Colaa, kahvia tai muuta vastaavaa kofeiinipitoista: Pari vuotta sitten totesin erään erittäin kahvintäyteisen studiosession jälkeen, huomasin täriseväni holtittomasti. Oloni oli kuumeinen, paha. Kuin riivatulla. Tupakoin ketjussa, kylmä hiki, vatsassa kiertää. Nyt on paha olo. Keho sai yksinkertaisesti tarpeekseen kofeiinista (ilmeisemmin tämän elämän tarpeisiin) joten nykyään juon Fantaa. Tuon ko. tunteen muistan aina kun tulee mahdollisuus juoda jotain kofeiinipitoista. En sitten tiedä, onko kyseessä yliherkkyyden laukeaminen, vai onko nykyään vaikutus pelkästään psykosomaattinen, mutta kuitenkaan en enää nykyään uskalla kokeilla sitä. Asian takia jota ilman voin helposti elää, ja en koe sitä mitenkään elämääni tarvitsevan.

Toinen asia jota ajattelin:

JOS oletamme, että on oikein ja hyvää kapinoida ihmisen luontoa vastaan, ja täten saavuttaa jonkilainen autuuden tila, päästä pois tästä kärsimyksestä jonka maailma niskaamme sysää, herää kysymys (ehkä hieman liian kyynisessä ja) loogisessa mielessäni, miksi?

Miksi ihmisen mieli on luotu tuottamaan itselleen kurjuutta?

Ei koira tai mikään muukaan eläin ole kurjissaan elämässään perusolettamukselta.

Esitän tämän kysymyksen täysin uskontojen ulkopuolelta, sekoittamatta mitään dogmaa tähän väliin.
Mikä on se biologinen tai psykologinen syy, miksi ihminen haluaa toiselleen pahaa?
Miksi ihminen on kateellinen?
Miksi ihminen haluaa toisen omaa?
Miksi ihminen on pohjattoman ahne, luontoa säälimättä ruoskiva olento, tämän planeetan herra?
Ja tärkeimpänä, miksi tätä halua pitäisi tukahduttaa?

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että on täysin hyväksyttävää, että ei tahdo aiheuttaa pahaa mieltä / oloa lähimmäisilleen, koska toisaalta, nautit heidän hyvänolontunteestaan, ja todennäköisesti saat siitä jotain takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Pohjimmaisena kysymyksenä:
Miksi ihmisen pitää rikkoa itseään vastaan toimimalla jonkun muun tekemien säädösten mukaan, niin, että loppujen lopuksi huomaat vain elämän kärsimyksen ja pahimmassa tapauksessa turhuuden?

Kommentoikaa. Ajatusripulia taas tänään..

Come Clean / Olipa kerran...

Pieni poika, joka syntyi varsin leutoon ja miellyttävään heinäkuun iltaan keskellä kuuta, noin seitsemäntoista ja puoli vuotta sitten. Poika oli kaikin tavoin normaali ja terve, vaikka syntyikin napanuora kaulansa ympärillä.

Tämä poika eli rauhallista elämää noin kuusi-seitsemän vuotta elämästään, kunnes alkoi ensimmäinen luokka.

Tästä alkoi pojan elämä. Kasvu.

"Vitun läski!" "Sä vaan satut olemaan huonompi." "Vedetään sitä turpaan!" Ne on niitä asioita jotka ovat vielä tähänkin päivään asti jääneet päähän. Soi, soi ja soi. Väkivaltaa. Julmuutta.

Tätä kuulin päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen. Ystäviä oli yksi, Harry, pari kaveria, ja siihen se hyvinkin pitkälle jäi. Tätä jatkui siis noin seitsemän vuotta.
Tämä loppui siihen kun löin erästä nykyistä kaveriani tuolilla päähän, johon loppui kaikki välitön ja jatkuva kiusaaminen. Siitä jatkettiin nauraen ja pää yltäpäältä veressä rehtorin kansliaan.

Toinen vaihe: Yläaste, 8-9lk.

Tupakkaa, viinaa, pilveä koulun takana olevassa metsässä. Bileitä, musiikkia, lintsaamista. Keskiarvo laskee, turhautuminen nousee. Välinpitämättömyyttä.

...ja Riikka. Ensimmäinen ihminen joka pääsi millään tavalla lähelleni. Suhde kesti noin 7-8kk, joka on kai suhteellisen hyvin ensimmäiseksi suhteeksi. Poikuus meni, kaikki jäi hieman taakse. Sitten, noin puolen vuoden jälkeen Riikan ystävät kuolivat oman käden kautta, tuli jengejä mukaan kuvioihin, lääkitystä, mielenterveysongelmia, hämäräperäisyyttä. Nielin tätä noin 2kk, ja aivan sinisilmäisesti väänsin kädestä saksia pois joilla aiottiin viiltää omaa rannetta. Pelkäsin Riikan hengen puolesta. Pelkäsin omani puolesta, läheisteni puolesta. Tuli uhkauksia ja pelkoa.

Kunnes eräänä hyvinkin kauniina iltana Tammikuussa 06 paljastui, että tämä kaikki on valhetta. Kaikki, joka ikinen asia. Tunsin Riikasta tässä vaiheessa pelkän nimen, osoitteen ja iän. Iästäkään en ole varma. No, erohan siitä tuli.

Kevät meni rauhallisissa merkeissä, mitään ei tapahtunut. Ei niin mitään. Pelkää tyhjänpäällä leijumista.

Sitten koitti kesä, ja kesäkuun 12 päivä. Isä lähti töihin 12.37, ja Jarnomme päätti lähteä tupakalle. Siinä poltteli rauhallisesti, nautti lomasta ja auringosta, huolettomuudesta ja vapaapäivästä, kun ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Jarno heittää natsan pois ja menee takaisin sisään ja alakertaan koneelle kuuntelemaan musiikkia ja sitä kai myös kirjoittamaan.

Yhtäkkiä hän kuulee rapinaa, *rapsrapsrapspoks* ja Jarno ajattelee, "Helvetti, ei kai joku yritä tulla yläkerrasta sisään? Joku varas tai jotain." Jarno hiipii varovasti portaita ylös, kunnes pääsee porrastasanteelle joka on keskellä portaikkoa. Tällöin hän haistaa savun. Pakokauhu iskee ja paniikki hakkaa vasaralla kalloon. Jarno ryntää alakertaan, nappaa isoimman kattilan mitä löytää, täyttää sen vedellä ja ryntää parvekkeelle joka on ilmiliekeissä. Tyhjentää kattilan, täyttää uudelleen. Toistaa. Ryntää alas, pelkät bokserit ja sukat jalassaa, tarraa puhelimeen ja soittaa hätänumeroon. "Hälytyskeskus?" "Meidän talo on tulessa!"
Tämän jälkeen Jarno juoksee talosta ulos, huutaa "Tätä ei oikeasti ole tapahtumassa!" ja ryntää Ollin, palomestarinaapurin, ohitse joka juoksee taloa kohti vaahtosammutin ja tikkaat kädessään.

Jarno juoksee sisälle Ollin taloon, hakee vettä, juo, ja juoksee takaisin ulos. *PAM!* Varaston katto räjähtää irti, kun savun ja lämmön paine kerääntyvät tarpeeksi suureksi ja murtautuu vanhan keramiikka-katon läpi. Liekit lyövät lähes kahdeksaan metriin ja etenevät kohti tädin taloa. "Mimmi!" Kuuluu pojan mielessä ääni. Poika ryntää liekehtivän käytävän läpi palavaan taloon, saa palavaa pikeä hartiaansa mutta tuskin huomaa tästä mitään. Talo on sisältä täynnä savua ja koira huutaa, uikuttaa ja pyörii. Jarno nappaa hihnan, ensimmäisen joka käteen sattuu. Ottaa koiran kiinni, rauhoittaa parilla sanalla samalla kietoen valjaita tämän kehon ympärille. Valjaat kiinni, juoksuun kohti alakerran parveketta. Hyppy alas, koiran kanssa.
"Missä vitussa on palokunta?"
Jarno juoksee poispäin talosta, liekit lyövät lasia pirstaleiksi ja polttavat pojan selkää. Poika pääsee pihan poikki tielle, joka on tehty piestä ja sorasta. Puristaa rystyset valkoisina flexiä jossa koira on kiinni ja putoaa polvilleen terävään tiehen.

Kyyneleistä kostuvista silmistä heijastuu viiden ihmisen palava elämä. Kaikki tuon pienen ihmisen valintojen takia.
__________________________________________________________________

Sitten syksyllä hieman vanhempi Jarno meni kymppiluokalle, ja rauhoittui hieman edelliskesäisten tapahtumien johdosta. Hieman masensi, mutta eipä tuo mitään, eteenpäin vain, heikot sortuu elon tiellä.

Kymppiluokalla tuli Tony. Ensimmäinen henkilö elämässäni jolle pystyin oikeasti puhumaan asioista, niin että toinen ymmärsi ja toinen tiesi miltä toisesta tuntuu.
Paljon asioita puhuttiin, nähtiin, koettiin ja tehtiin. Nikikin oli tietenkin mukana, mutta tämä Tiku&Taku-duo oli lähes hetkestä toiseen kahdestaan, vaikka muita olisikin ympärillä.

Vuosi kului eteenpäin, tuli Exe. Pääsi apinoimaan, olemaan teknikko, tekemään oikeasti jotain joka tuntui hyvältä.

Tuli Kaisa, tuli Iida, tuli Ina, tuli Meri. Tulivat ja menivät.
Tuli kesä.

Ja Martti ja Eetu. Martti oli taas yksi ihminen jonka kanssa pystyi helposti olemaan ja puhumaan. Kristitty, mutta siltikin hevari ja vaikka mitä muuta. Tuli larppaus vakavammaksi, ja se todettiin hyväksi. Tuli paljon tuttavia ja kavereita. Miten tämä on mahdollista, kysyy Jarno itseltään. Minustahan pidetään!

Kesä oli ohi, ja oli aika palata kouluun. Töitäkin oli kesällä, mutta ei niistäkään jäänyt mitään sen suurempaa käteen.

Eira ja HBC, minusta tulee siis YO-Metronomi! Yay! Taas on jotain päämäärää.
Sattuman kautta eräs Joona päätyi Jarnon kanssa samalle luokalle kuin Jarno, ja nämä kaksi löysivät samalla yhteisen kielen, jossa molemmat vaihtoivat ajatuksia ja väittelivät hyvinkin paljon kaikesta, ja panostivat omaan henkiseen kasvuunsa.

Syksy tuli, ja tapahtumat alkoivat purkaantua Jarnon päässä ja Jarno vaipui masennukseen. Siitä mentiin sitten terapiaan, koska oli olo, että nyt ei enää ystävän neuvot toimineet. Terapiaa oli, ja se auttoi hieman.

Mutta sitten tuli eräs tyttö, joka onnistui parantamaan Jarnon oloa kuin taika-iskusta, vain läsnäolollaan. Jarno ihastui, kuten Tyttökin. Jarno ja Tyttö päätyivät seurustelemaan, ja siitä asti on ollut tasaista ylämäkeä henkisesti.


Tässä on tarinani noin lyhykäisyydessään. Tätä minä olen.

Silmät auki astun
selkä suorana
kädet avoinna
maailma takana
ulos sivulta
piste

Koti, luonto ja Isänmaa.

Terve, metsä, terve, vuori,
terve, metsän ruhtinas!
Täs on poikas uljas, nuori;
esiin käy hän, voimaa täys,
kuin tuima tunturin tuuli.

Näissä tunnelmissa tosiaan tänään, folkloristiikkaa. Pohtinut sitä tässä hetken, kuten myös rakkauttakin.

Folklore:

1 : traditional customs, tales, sayings, dances, or art forms preserved among a people.
2 : a branch of knowledge that deals with folklore.
3 : an often unsupported notion, story, or saying that is widely circulated.

Tai niin ainakin Merriam-Webbster sanoo. Todellakin erittäin mielenkiintoinen kirjallisuuden ja, no, kaipa taiteenkin muoto. Tapa siirtää tarinoita, kertomuksia, saagoja, legendoja, taruja. Kaikkea tätä, ja enemmän.

Mikä sai ihmiset keksimään näitä sankartaruja silloin?

Ehkä niillä viestittiin jotain, tai ken tietää, ehkä silloin taikuus oli vielä tämän maan päällä.
Ken tietää, ken tietää...

Kaikki se perinne, tässä maaperässä, kaikki tässä ajan virrassa. Hyödyntäkää juurianne ja kasvakaa niillä.

____________________________________________________________________

Sitten taas erääseen kestosuosikkiaiheeseeni; rakkauteen.

Tajusin vihdoin rakkauden luonteen, tarkoituksen, syvimmän olemuksen. Sen voi tiivistää yhteen sanaan: Antautuminen. Antautuminen ilman mitään rajoja. Mutta antautuminen vaatii myös periksiantamattomuutta.

Aioin nyt lahjoittaa teille sanat, oikeastaan enemmänkin loitsun, joka toimii vain pitkällisen valmistelun jälkeen, ja ne voi sanoa vain päin naamaa, ja niitä ei pysty lausumaan tarkoittamatta kaikkea mitä se sisältää.

"Sinulla ei ole mitään hätää.
Olet elossa ja turvassa,
enkä anna minkään satuttaa sinua,
tai minkään pahan tapahtua sinulle.
Ja tiedä että voit luottaa minuun,
Sillä suojelen sinua kaikelta pahalta.
Sillä minä rakastan sinua."

Siinä on teille, pienokaiset 25 sanaa, ainoat sanat mitkä voivat mitään tarkoittaa kun ne sydämestään lausuu.

Onko mitään, mitä tuo ei sanoisi juuri sille tietylle ihmiselle, juuri sillä tietyllä hetkellä?
Juuri sillä hetkellä, kun elämäsi muuttuu pysyvästi, ajan pyörän kirskuessa edessäsi.

Kuten yläoikealla näet. Lue: Älä pelkää.

Vedä siitä oikeasta narusta, ja näe koko todellisuuden aukeavan edessäsi.

Tissit tai henki.

Tissit on ihan kivoja. Mutta ketä oikeasti kiinnostaa niin paljon kyseiset rasvapaakut, että niitä pitää pakkosyöttää joka paikasta?

Ja miksi siitä tulee kaikissa medioissa niin hirveä haloo? Ihmisiä kuolee päivittäin, ja se ohitetaan olankohautuksella. "Aha, taas tuolla joku jysäytti itsensä Paratiisiin." Mutta sitten!

VOI HERRANJUMALA! SUVI KOPOSEN TISSIT!! (http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1440370)

Oikeasti. Yhteiskunta, mitäs vittua?

Tänäänkin on kuollut ihmisiä sen verran, että se luku muutettuna grammoiksi vastaa noita Suvi Koposen tissejä. Heitä ei kuitenkaan lööppien etukansissa hehkuteta, koska ei ketään kiinnosta, ja hyvin harvat edes vaivautuvat välittämään.

Puolestani Suvi saisi levittää vaikka revaansa Sanomatalon katolla, ja se ei ansaitsisi edes sitä tilaa jonka Albaniassa ammuttu pikkupoika ansaitsisi.

Taitavat oikeasti olla uutiset aika vähissä. Vasta eilenhän Serbiasta irtaantunut Kosovo julistautui itsenäiseksi, ja nyt ainoa asia joka valtakuntaa puhuttaa, on Suvi Vitun Koposen tissit. Olisi voinut vaikka hieman panostaa kyseisen aiheen uutisointiin, tai Venäjän järjestämään EU kokoukseen, jossa tästä keskusteltiin.

Tässä taas huomataan se, mikä ihmisiä kiinnostaa ja se, mikä niitä lehtiä oikeasti myy, tai edes kääntää pään.

Olkaa hyvä ja aikuistukaa.
Jos jostain näkyy hieman tissejä, se kiinnostaa eniten niitä, jotka unohtavat kaiken ne nähdessään. Eli 12-15v pojat, ja ne sarvikuonon ja apinan risteytykset jotka täällä jostain päättävät.

Ei sillä, että tissit olisivat jotenkin huono asia. Ehei! Geologia on kuitenkin melko tärkeää, ainakin niille joita pinnanmuodot kiinnostavat.
Mutta ne eivät ehkä kuulu juurikaan lehtiin, vaikka IS melkoinen roskalehti onkin.

Te, jotka olette lukeneet pitemmältä, muistatte kun puhuin muutaman sanan tyhmyydestä?

Tämä on jo tyhmyysterrorismiä.
"Tuolla kuoli 28 ihmistä, ja syinä oli mielikuvituskaverin sanomat asiat, mutta älkää toki masentako itseänne ajattelemalla, tässä on teille Suvi Kopposen kivat tissit. Nauttikaa ja unohtakaa tuo ensimmäinen lause kokonaan."

Ja näin todellakin käy. Ihmiset ovat nisäkkäitä, lisääntyminen kiinnostaa. Eli suomeksi: Sex Sells.

Grrh.. Vittu. Pitkästä aikaa saanut itseäni näin vittuuntuneeksi siitä, miksi ihmiset tekevät edes tälläistä? Ja joku muoti, jonka takia tämäkin haloo sai alkunsa.

Kertoisiko joku mitä muodin kautta saavutetaan? Vaatteet näyttävät hyviltä, mutta eivät kaikki vaatteet eivätkä todellakaan kaikkien päällä.

Jumalauta, ihmiset. Menkääs takaisin metsään, viettäkää siellä vuosi. Eläkää täydellisessä uutispimennossa, ilman puhelinta. Saattaa olla, että asiat näyttävät hieman erilaiselta.
Tissit eivät ole se ensimmäinen asia minkä haluat nähdä palatessasi yhteiskunnan pariin.

Nosteessa: Tissit, Massamurhat, Tissit.
Laskussa: Suvi Koponen, Maailma, Ihmiskunta, Älykkyys, Musiikki, Taide.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Päivän kappale: In Flames - Morphing Into Primal

Vetten Päällä

Seilaatpa sitten vesien päällä tai mielen alla, kun teet sen ensimmäistä kertaa, olet tutkimusmatkailija, matkalla kohti tuntematonta.

Voin vain kuvitella sen tunteen, jonka joku on kokenut seistessään laivan kokassa katsellen horisonttiin, ja nähdessään Kaukaisimman Rannan. Paikan johon kukaan ei ole vielä astunut, maa joka on täynnä rikkauksia, uusia ja outoja asioita, loputtomia seikkailuja.

Mutta.

Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Sukella tajuntaasi, näe pintaa pidemmälle.
Kuinka paljon oikeastaan tiedät aivoistasi? Tai tajunnastasi? Minkälaiset asiat ohjaavat tajuntaasi?

Siellä odottavat ne samat mielikuvituksen rajoja rikkovat aarteet, uudet ja oudot asiat. Mutta ne ovat niitä aarteita jotka ohitamme ja sivuutamme päivittäin.

Tänäänkin suunnittelin toimivan olutpullostögiksen laukaisualusta kranaatinheittimen (tai jotain sen suuntaista) jota voi käyttää myös tekojalkoina. Ja oli niin hauskaa, niiiin hauskaa ettei mitään rajaa. Joten! Tästä opimme: älä pelkää "tyhmiä" asioita, koska ne asiat ovat usein niitä, jotka tuottavat eniten nautintoa elämäämme. Elämän yksinkertaisia nautintoja siis.

Yksinkertaisuutta ei arvosteta enää täällä. Kuinka moni olisi kumonnut tuon ideani tyhmänä? Turhana? Voisin veikata karkeasti 80% väestöstä. Loput 20% ovat joko yksinkertaisia tai erilaisia. Yksinkertaiset nautinnot elämässä ovat niitä asioita, jotka voimme saavuttaa viidessä minuutissa päivässä, ei välttämättä edes mene niinkään kauaa.

Miksi emme enää saisi tehdä niin? Olemme kuitenkin kaikki vielä lapsia, toiset isompia ja toiset pienempiä. Todella typerä lause on "Kun olin pienempi/nuorempi." jne, koska se on a) ollutta ja mennyttä, ja se on todella huono tekosyy koska b) olemme vieläkin se sama ihminen. Paljon meissä on muuttunut, mutta olemme silti ultimaattisesti samoja ihmisiä kuin 10 vuotta sitten. "Kun olin nuorempi viisi minuuttia sitten." Siinä vasta esimerkki typeryydestä.

Emme ole hetkeäkään sama ihminen, siksi kai emme tunne edes itseämme. Saattaa hyvinkin olla, että kun tarkoitetaan elämän ymmärtämistä tai muuta vastaavaa, se tarkoittaa vain sitä, että tajuamme kaiken mitä on tapahtunut meille, ja miten se on meihin vaikuttanut. Voi olla, että ne jotka eivät sitä elämässä ymmärrä, ymmärtävät sen kuolemassa. Ja ne jotka sen elämässä ymmärtävät, saavat täydellisen levon kuoleman jälkeen. Pienemmin ponnisteluin, pienellä omistautumisella ja itsetutkimuksella.

Olipas taas kungfutzelaista ajatusmaailmaa. Enkä ole edes tänään lukenut kyseessä oleviin teksteihin. Ihan oikeasti!

Ole päivä yksinkertainen, vaikka joku mukava sunnuntai. Älä ole laiska, tee vain yksinkertaiset asiat yksinkertaisesti. Turha ylittää kapasiteettiaan ja tuhlata aikaa jos sen voi tehdä helpommin.

Kotiläksy: Tee hullu keksintö tai kehitä outo ajatus, ja pistä asiat toimimaan!