Come Clean / Olipa kerran...

Pieni poika, joka syntyi varsin leutoon ja miellyttävään heinäkuun iltaan keskellä kuuta, noin seitsemäntoista ja puoli vuotta sitten. Poika oli kaikin tavoin normaali ja terve, vaikka syntyikin napanuora kaulansa ympärillä.

Tämä poika eli rauhallista elämää noin kuusi-seitsemän vuotta elämästään, kunnes alkoi ensimmäinen luokka.

Tästä alkoi pojan elämä. Kasvu.

"Vitun läski!" "Sä vaan satut olemaan huonompi." "Vedetään sitä turpaan!" Ne on niitä asioita jotka ovat vielä tähänkin päivään asti jääneet päähän. Soi, soi ja soi. Väkivaltaa. Julmuutta.

Tätä kuulin päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen. Ystäviä oli yksi, Harry, pari kaveria, ja siihen se hyvinkin pitkälle jäi. Tätä jatkui siis noin seitsemän vuotta.
Tämä loppui siihen kun löin erästä nykyistä kaveriani tuolilla päähän, johon loppui kaikki välitön ja jatkuva kiusaaminen. Siitä jatkettiin nauraen ja pää yltäpäältä veressä rehtorin kansliaan.

Toinen vaihe: Yläaste, 8-9lk.

Tupakkaa, viinaa, pilveä koulun takana olevassa metsässä. Bileitä, musiikkia, lintsaamista. Keskiarvo laskee, turhautuminen nousee. Välinpitämättömyyttä.

...ja Riikka. Ensimmäinen ihminen joka pääsi millään tavalla lähelleni. Suhde kesti noin 7-8kk, joka on kai suhteellisen hyvin ensimmäiseksi suhteeksi. Poikuus meni, kaikki jäi hieman taakse. Sitten, noin puolen vuoden jälkeen Riikan ystävät kuolivat oman käden kautta, tuli jengejä mukaan kuvioihin, lääkitystä, mielenterveysongelmia, hämäräperäisyyttä. Nielin tätä noin 2kk, ja aivan sinisilmäisesti väänsin kädestä saksia pois joilla aiottiin viiltää omaa rannetta. Pelkäsin Riikan hengen puolesta. Pelkäsin omani puolesta, läheisteni puolesta. Tuli uhkauksia ja pelkoa.

Kunnes eräänä hyvinkin kauniina iltana Tammikuussa 06 paljastui, että tämä kaikki on valhetta. Kaikki, joka ikinen asia. Tunsin Riikasta tässä vaiheessa pelkän nimen, osoitteen ja iän. Iästäkään en ole varma. No, erohan siitä tuli.

Kevät meni rauhallisissa merkeissä, mitään ei tapahtunut. Ei niin mitään. Pelkää tyhjänpäällä leijumista.

Sitten koitti kesä, ja kesäkuun 12 päivä. Isä lähti töihin 12.37, ja Jarnomme päätti lähteä tupakalle. Siinä poltteli rauhallisesti, nautti lomasta ja auringosta, huolettomuudesta ja vapaapäivästä, kun ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Jarno heittää natsan pois ja menee takaisin sisään ja alakertaan koneelle kuuntelemaan musiikkia ja sitä kai myös kirjoittamaan.

Yhtäkkiä hän kuulee rapinaa, *rapsrapsrapspoks* ja Jarno ajattelee, "Helvetti, ei kai joku yritä tulla yläkerrasta sisään? Joku varas tai jotain." Jarno hiipii varovasti portaita ylös, kunnes pääsee porrastasanteelle joka on keskellä portaikkoa. Tällöin hän haistaa savun. Pakokauhu iskee ja paniikki hakkaa vasaralla kalloon. Jarno ryntää alakertaan, nappaa isoimman kattilan mitä löytää, täyttää sen vedellä ja ryntää parvekkeelle joka on ilmiliekeissä. Tyhjentää kattilan, täyttää uudelleen. Toistaa. Ryntää alas, pelkät bokserit ja sukat jalassaa, tarraa puhelimeen ja soittaa hätänumeroon. "Hälytyskeskus?" "Meidän talo on tulessa!"
Tämän jälkeen Jarno juoksee talosta ulos, huutaa "Tätä ei oikeasti ole tapahtumassa!" ja ryntää Ollin, palomestarinaapurin, ohitse joka juoksee taloa kohti vaahtosammutin ja tikkaat kädessään.

Jarno juoksee sisälle Ollin taloon, hakee vettä, juo, ja juoksee takaisin ulos. *PAM!* Varaston katto räjähtää irti, kun savun ja lämmön paine kerääntyvät tarpeeksi suureksi ja murtautuu vanhan keramiikka-katon läpi. Liekit lyövät lähes kahdeksaan metriin ja etenevät kohti tädin taloa. "Mimmi!" Kuuluu pojan mielessä ääni. Poika ryntää liekehtivän käytävän läpi palavaan taloon, saa palavaa pikeä hartiaansa mutta tuskin huomaa tästä mitään. Talo on sisältä täynnä savua ja koira huutaa, uikuttaa ja pyörii. Jarno nappaa hihnan, ensimmäisen joka käteen sattuu. Ottaa koiran kiinni, rauhoittaa parilla sanalla samalla kietoen valjaita tämän kehon ympärille. Valjaat kiinni, juoksuun kohti alakerran parveketta. Hyppy alas, koiran kanssa.
"Missä vitussa on palokunta?"
Jarno juoksee poispäin talosta, liekit lyövät lasia pirstaleiksi ja polttavat pojan selkää. Poika pääsee pihan poikki tielle, joka on tehty piestä ja sorasta. Puristaa rystyset valkoisina flexiä jossa koira on kiinni ja putoaa polvilleen terävään tiehen.

Kyyneleistä kostuvista silmistä heijastuu viiden ihmisen palava elämä. Kaikki tuon pienen ihmisen valintojen takia.
__________________________________________________________________

Sitten syksyllä hieman vanhempi Jarno meni kymppiluokalle, ja rauhoittui hieman edelliskesäisten tapahtumien johdosta. Hieman masensi, mutta eipä tuo mitään, eteenpäin vain, heikot sortuu elon tiellä.

Kymppiluokalla tuli Tony. Ensimmäinen henkilö elämässäni jolle pystyin oikeasti puhumaan asioista, niin että toinen ymmärsi ja toinen tiesi miltä toisesta tuntuu.
Paljon asioita puhuttiin, nähtiin, koettiin ja tehtiin. Nikikin oli tietenkin mukana, mutta tämä Tiku&Taku-duo oli lähes hetkestä toiseen kahdestaan, vaikka muita olisikin ympärillä.

Vuosi kului eteenpäin, tuli Exe. Pääsi apinoimaan, olemaan teknikko, tekemään oikeasti jotain joka tuntui hyvältä.

Tuli Kaisa, tuli Iida, tuli Ina, tuli Meri. Tulivat ja menivät.
Tuli kesä.

Ja Martti ja Eetu. Martti oli taas yksi ihminen jonka kanssa pystyi helposti olemaan ja puhumaan. Kristitty, mutta siltikin hevari ja vaikka mitä muuta. Tuli larppaus vakavammaksi, ja se todettiin hyväksi. Tuli paljon tuttavia ja kavereita. Miten tämä on mahdollista, kysyy Jarno itseltään. Minustahan pidetään!

Kesä oli ohi, ja oli aika palata kouluun. Töitäkin oli kesällä, mutta ei niistäkään jäänyt mitään sen suurempaa käteen.

Eira ja HBC, minusta tulee siis YO-Metronomi! Yay! Taas on jotain päämäärää.
Sattuman kautta eräs Joona päätyi Jarnon kanssa samalle luokalle kuin Jarno, ja nämä kaksi löysivät samalla yhteisen kielen, jossa molemmat vaihtoivat ajatuksia ja väittelivät hyvinkin paljon kaikesta, ja panostivat omaan henkiseen kasvuunsa.

Syksy tuli, ja tapahtumat alkoivat purkaantua Jarnon päässä ja Jarno vaipui masennukseen. Siitä mentiin sitten terapiaan, koska oli olo, että nyt ei enää ystävän neuvot toimineet. Terapiaa oli, ja se auttoi hieman.

Mutta sitten tuli eräs tyttö, joka onnistui parantamaan Jarnon oloa kuin taika-iskusta, vain läsnäolollaan. Jarno ihastui, kuten Tyttökin. Jarno ja Tyttö päätyivät seurustelemaan, ja siitä asti on ollut tasaista ylämäkeä henkisesti.


Tässä on tarinani noin lyhykäisyydessään. Tätä minä olen.

Silmät auki astun
selkä suorana
kädet avoinna
maailma takana
ulos sivulta
piste